Tapahtuman päätyttyä hämmästyttävintä oli kuinka yhtäkkisesti olotilani palasi perustasolle. Minkäänlaista häntää ei jäänyt. Kaikki käytettävissä ollut “polttoaine” oli käytetty. Kun olin hetken vessassa yksin A:n ja B:n ollessa asunnossani muualla en tiennyt miten menisin eteenpäin. Kokemus oli muuttanut minua jollain tavalla ja vaikka kokemus oli jaettu, oli minun näkökulmani siihen kuitenkin ainutlaatuinen. Se miten jaan tämän muille on se mitä he tulevat tästä koskaan tietämään. En tällaista ajatusta sanallistanut itselleni silloin, mutta omaksuin sillä hetkellä tietyn roolin kuin paljoakaan ei olisi tapahtunut. Jätin kaikki tunteeni käsittelemättä. Se, että en ole purkanut tai sanallistanut tätä kaikkea on jollain tavalla vaivannut minua siitä asti, vaikka sitä en välttämättä ole tiedostanut. Olin jättänyt elämän ja kynnys siihen oli ollut lopulta matala.
Sen tapahtuessa luultavasti mikään ei olisi estänyt minua, koska kaikki havaintoni ja intentioni johtivat sitä kohden. Mikäli joku olisi kieltänyt minua, olisi mieleni tulkinnut sen päinvastaisesti. Sanojen merkityksilläkään ei välttämättä olisi ollut väliä. Mieleni olisi ottanut sysäyksenä pelkän äänen värähtelyn. Yhdenlaisena vastakohtaisuutena koin saavani vihdoin oikeaa tietoa samalla, kun prosessi kulki mahdollisimman paljon vasemmalle. Kaikki aistimani vei kohti kaikenkäsittävää singulariteettia akselina tuntemani johtimen kautta. Kaikki uusi sen myötä kokemani muuttui myös käyttövoimaksi, ja suprajohtava takaisinkytkentä oli valmis. En kokenut olevan muita vaihtoehtoja: olin uudessa totuudessa, mikä samalla sisälsi maailman kuten sen olin oppinut tuntemaan epätotuutena, vaikkakin merkityksellisenä ja olennaisena osana sitä.
Voi kuitenkin sanoa, että tein tämän kaiken itselleni, joten harhautinko itseäni vai syvensinkö jotain osaa itsessäni, jota olin tehnyt lapsesta lähtien. Olin johdonmukaisesti järkeistänyt kielteisen myönteiseksi välttääkseni epämiellyttävien tunteideni sanallistamista tai käsittelyä. Siten voisi sanoa, että olin pakomatkalla, vaikka siltä ei tapahtumahetkellä tuntunut. Selkeästi kuitenkin halusin pois. Tämän rinnalla janosin lisää tietoa maailmasta suuressa uteliaisuudessani ja annoin sille itseni lopulta kokonaan.
En tuntenut pelkoa. Olin matkalla kohti vapautta, mikä sitä lähestyessä houkutteli enenevissä määrin. Tie ei ollut suora ja yksinkertainen vaan sarja järjestelmällisesti askellettuja koettelemuksia. Hyvänlaatuisia sinänsä, mutta vaatien suurempia uhrauksia joka askeleella. Annoin ohjat pois itseltäni enkä tuntenut ohjastajaa vieraaksi. Luottamukseni oli täydellinen ja eheä.
Tämän kokemuksen myötä löysin tietyn rajan ja ylitin sen vain löytääkseni itseni paikasta mistä olin poistunut. Lopulta löysin sen vastavoiman, jota olin loputtomassa sukelluksessani kaivannut vuosia kaikessa tekemisessäni. Avain oli lopullinen antautuminen. En käsitä kokemusta shamaanimatkana tai parantavana rituaalina vaan jonain muuna, joka oli poikkeavassa kulmassa tuntemaani todellisuuteen. Kyseessä oli psykofyysinen kokemus, joka subjektiiviselta kannaltani muutti kaiken, mutta näennäisesti ei mitään. Kaikki mitä havaitsin siinä oli selvästi ja johdonmukaisesti esitetty. Mikään ei ylittänyt käsityskykyäni, kunhan luovuin myös kyvyistäni ymmärtää ja tulin prosessiksi vastustamatta mitään siitä. Ytimessä oleva rakenne oli minulle ilmentymä absoluuttisesta totuudesta.
Olen välttänyt termien kuten psykoosi käyttöä ja tällaista termistöä en osaa arvioida. Kaikki on aina tapahtunut kiltin ja rauhallisen minun puitteissani. Olisiko tämä ollut vuosien aikana kehittynyt kiltti ja rakastava psykoosi? Prosessi on joka tapauksessa ollut elämäni mittainen löytöretki. Toisella tapaa voisi sanoa, että totuutensa maailmankaikkeudesta voi tehdä sellaiseksi kuin itse haluaa, koska se on jokaiselle oman mielensä konstruktio. Todellisuus on henkilökohtainen uskonto. Suurempi kysymys on kuinka jaettua se olisi. Oman mielensä kanssa ja suhteessa itseensä uskonnollisuutensa valloilleen päästäminen johtaa harhaan. Tämä vaatii valppautta. Kaiken perusta on joka tapauksessa matemaattinen ja fysikaalinen ja niiden keinoin yhteisen kokemisen rajapinnat ovat väistämättä selvitettävissä, kunhan ihminen on utelias ja uteliaisuutta vaalitaan.
Poistuin vessasta näytellen epäskarpimpaa kuin oikeasti olin, koska ajattelin muiden odottavan sitä minulta. Jatkoin olemista minuna, joka selitti kaiken itselleen positiiviseksi välttääkseen negatiivisten tunteiden käsittelyä. En ollut itsestäni täysin rehellinen. Häpesin kohtaamista ystävieni kanssa, koska olin paljastanut sisintäni ja antautunut niin kokonaisvaltaisesti. Olin iloinen, että he olivat jakaneet kokemuksen kanssani. Näin heidän katseistaan, että he olivat myös kokeneet jotain omalta osaltaan. Ennen kuin aloin juurikaan puhumaan mitään valitsin soimaan Tangerine Dreamin albumin Stratosfear, ja sillä oli juurruttava ja rauhoittava vaikutus. Musiikki ei vienyt pois arkitodellisuudesta millään tavalla. Sen jälkeen kirjasin mitä muistin tapahtuneen ja hahmotelman näkemästäni rakenteesta. Kertasimme keskenämme mitä kellekin oli tapahtunut.
Kokemus paljolti heijasti mitä olin ihmisenä, ja siihen ei lisäksi tullut uutta tietoa. Tapa millä se tuotiin oli mielenkiintoisesti eräänlainen testi, missä kuljin kohti vapautumista kertaamalla asioita. Jokaisessa vaiheessa vastauksia oli aina yksi, ja eteenpäin vievä vastaus oli aina kaikkein itsestäänselvin ja mikä tuli ensimmäisenä mieleen, kun olin tunnustellut tunnetilaani sillä hetkellä. Kun listaa nämä asiat ovat ne ihmiselämän perusasioita suhteessa itseen ja muihin. Mikään näistä ei välttämättä ole kivuton osa sitä.
- Myötätunto
- Anteeksianto
- Kiitollisuus
- Rakkaus
Kuitenkin menisi vielä vajaa 20 vuotta ennen kuin ymmärtäisin riittävän hyvin ihmisyyttä ja mikä työ itsensä kanssa on oikeasti tehtävä, jotta voin sanoa tuntevani edes jotain näistä. Nyt käsitteet tuntuivat pinnalliselta. Se voi johtua siitä, miten LSD keinotekoisesti stimuloi välittäjäaineita ja saa ne tulvehtimaan. Suurimpia opettajiani ovat olleet muutamat parisuhteeni ja oman ihmisyyteni kanssa kipuilut niiden myötä, kun olen joutunut kohtaamaan itseni ja muut rehellisyydessä. Kaikkein suurin avain on ollut rehellisyys itsensä kanssa. Vaikka siitä seuranneet oivallukset ovat olleet rikkovia ja muutokseen pakottavia on ne täytynyt hyväksyä, koska ne ovat olleet oikein. Tämän kautta olen alkanut ymmärtämään jotain mitä tarkoittaa vapautuminen, koska aina jonkin portin avautuessa oloni on saattanut keventyä huomattavasti jopa päivien ajaksi. Keveyden vastine on toisaalta esimerkiksi raskaus siitä miten on voinut toisaalta ymmärtää valehdelleensa itselleen ja mitä seurauksia siitä on ollut. Näiden käsittely myös asianosaisten kanssa on ollut oma prosessinsa – eräänlaista sovitusta, mikä on yksi ihmiselämän teema. Aito suhde itseensä ja kokeminen miten on muiden kanssa samassa maailmassa ei tarkoita henkisen kivun välttämistä. Nöyryys prosessille on ollut olennaista. Lopulta ei ole muuta tietä, vaikka haluaisi vältellä sisältään kumpuavia asioita, jotka ovat tulleet näkyviksi muita ja itseäni vahingoittavilla tavoilla. Oikoteitä ei ole, paitsi jos haluaa elää harhassa ja luulla niin. Kun huomaa valehdelleensa itselleen entinen elämä muuttuu illuusioksi. Tässä mielessä kokemuksessani läpi käymäni prosessi on toteuttanut samaa ajallisesti eri mittakaavassa, mutta näennäisesti paljon pinnallisemmin. Itse mekanismit ovat ikuisia.
Uskon, että kaikki tietävät vastaukset, mutta aina ei ole kykyä toimia niin suhteessa itseensäkään. Tähän voi olla monia syitä. Armollisuus on olennaista – kunhan yrittäisi tehdä seuraavalla kerralla eri tavalla ja tulisi siten vähän tietoisemmaksi toiminnastaan. Näin pystyisi huomaamaan mitä on tekemässä. Kuinka monta kertaa tätä pitää kohdallaan toistaa, on jokaisen valppaudesta kiinni. Vaikka voi sanoa jokaisen olevan yksin, niin olemme kaikki omilla ihmisyyden poluillamme, mihin apua saa jakamalla jotain itsestään. Toisaalta moni tarvitsee tukea muilta, jotka pystyvät siihen. Joka tapauksessa näiden luulisi olevan ihmisyyden ja henkilökohtaisen ihmissuhteensa perusasioita. Ylpeys sekä itsekkyys niiden suhteen ovat mielen harhautuskeinoja. Vaikka jokin voi tuntua hyvältä niin se ei välttämättä ole totta, ja omien ajatuksiensa pitäminen automaattisesti totuutena voi olla harhaisen käsityksen tietämätöntä ylläpitoa.
Kun seuraavana maanantaina ilmoitin WC-pöntön hajoamisesta odotin jännittyneenä kiusallisia kysymyksiä siihen liittyen. Kaikki sujuikin tosi hyvin. Kun kerroin kesähotellin vastaanottovirkailijalle vesisäiliön olevan rikki vaikutti siltä, että hän tiesi sen jo. Toisaalta kokonaisuuteen kuului kolme rakennusta täynnä huoneita, joten kaikenlaista viikonloppuisin varmasti tapahtuu. WC-pöntön korjauskuluksi tuli summa, jonka sai jaettua kolmella tasan
Seuraavalla viikolla ollessani bussissa matkalla keskustaan kuulin takanani kahden ranskalaisen keskustelevan ja erotin sieltä lauseen “Quand on a descendu du trance / kun olimme laskeutuneet transsista”. Mieleni teki kysyä mistä he puhuivat, mutta en uskaltanut tehdä sitä. Jäin siihen uskoon, että he puhuivat kokemuksesta, joka oli koskettanut muitakin rakennuksessa ja lähistöllä. Olin voinut kuulla väärinkin, mutta kysymättä jättäminen ei tuonut siihen selvyyttä.
Tapahtuman jälkeen muutamissa tilanteissa olen tuntenut olevani tapahtuman aikana kokemassani huoneessa, mutta tilanteet eivät ole jääneet erityisesti mieleen. Ne ovat myös voineet liittyä siihen miten olen ollut sijoittuneena tilassa johonkin sen nurkkaan. Siten tällaiset voivat olla muistumia kokemuksesta samalla tavalla kuin miten traumat saattavat palata mieleen pienistä vihjeistä.
Symbolisesti merkittävä oli pystysuora pinta, jonka oikea puoli muuttui aina vedenpinnaksi. Tällöin oikea puoli maailmankaikkeudestani jäi veden alle. Havaitsin pinnan kolmiulotteisena fyysisenä objektina subjektiivisessa todellisuudessani. Fyysisyys teki siitä erityisen hämmästyttävän. Kun alussa sitä tutkiessani siirsin päätäni hieman sen eri puolille käyttäytyi tämä pinta paikallaan olevan äärimmäisen ohuen läpinäkyvästi hehkuvan seinämän lailla. Näin sen eri puolia enemmän tai vähemmän riippuen katselukulmastani. Se näytti olevan minusta riippumaton pysyvä rakenne. Pystyin asettamaan käteni pintaa vasten täsmällisesti. Pinta magneetin lailla veti käteni, kehoni ja minut tasapainoon rakenteen suhteen. Ei ollut muita vaihtoehtoja kuin sen myötäily. Prosessin edetessä opin rakenteesta ja sen ominaisuuksista askel askeleelta enemmän. Kyseessä ei ollut epälooginen, sekava tai satunnainen ilmiö vaan jotain hyvin selvää, järjestelmällistä ja perustavanlaatuista.
Kulttien kanssa toimimisessa on kehitetty psykologisia menetelmiä millä puretaan mielen ohjelmointia. Kokemani prosessin voi sanoa menneen päinvastoin: minua johdateltiin tai voisi myös sanoa, että johdattelin itseni kohti uutta totuutta. Tärkeintä oli antautuminen, jossa johdattelija ja johdatettava tulivat samaksi ja minusta prosessin edetessä yhä hienovaraisemmin tekijän sijaan katsoja ja kokija. Luovuin tietoisesta vallastani oppimillani ja tuntemillani keinoin.
Vesi ilmaantui erottamaan tilat ja korosti miten entinen totena pitäneeni oli aina uusi illuusio. Matka kulki siten kuvaannollisestikin perättäisesti uusiutuen kohti suurempaa selkeyttä. Maailma kuten sen olin oppinut tuntemaan vaipui askel askeleelta syvemmälle vesikerrostumien alle, vaikka minun näkökulmastani jokainen vaihe alkoi yhtä selkeänä vasemman ja oikean puolen osalta.
Tämä ei ollut enää hallusinaatio, joihin liitän havaintokohinaa mikä voi olla psykedeelien vaikutuksen alla häiritsevääkin samalla tavalla kuin jos on juonut liikaa alkoholia ja todellisuus on vääristynyt. Tällöin saattaa pelkästään havaita mielensä tai paremmin näkyväksi tulleita aistimekanismiensa prosesseja. Koin havaitsevani selvimmän mahdollisen asian ja lopulta saavuin maailmaan kaiken totuuden ja selvyyden tavoittelun huipentumana – tai voisi myös sanoa – uutena välivaiheena. Tässä prosessi toistaa muutama vuosi aiemmin järkeistämääni tunnetta siitä miten päihdekokemuksista ei koskaan palata takaisin vaan niistä kuljetaan eteenpäin uuteen maailmaan.
Todellisuuden rakenne
Kiinnostavin osa kokemusta oli sen todellisin osa eli havaitsemani rakenne. Saavuin siinä täsmällisen symbolin äärelle, millä on laajennettuja merkityksiä myös kulttuurihistoriallisesti. Kuten aiemmin kerroin, en tutustunut kokemiini asioihin kirjallisuuden kautta tai tehnyt syvällisiä analyyseja niistä vaan siirryin eteenpäin. Olin lukenut jonkin neutraalin perusteoksen hindulaisuudesta, mutta muuten sci-fiä, tiedettä ja sarjakuvia. Koululla olin lukenut netistä muiden päihdekokemuksista ja jonkin verran esoteriasta ja metafysiikasta. Eniten olin kiinnostunut hindulaisuuden ja buddhalaisuuden järjestelmällisesti esitetyistä käsityksistä henkisen kehityksen polun vaiheista, ja pintapuolisesti sovitin omaa polkuani näiden suhteen ja tunsin ymmärtäväni niitä. Tunsin Stanislav Grofin ajatuksen täyteläisestä tyhjyydestä, koska siitä oli lainaus Steve Roachin albumin The Magnificent Void kansiteksteissä vuodelta 1996. Poimin mukaani tällaisia vastaan tulleita pieniä otteita enkä varsinaisesti opiskellut asioita. Grofin ajatus tuntui hyvältä, mutta samalla otin sen siistinä juttuna, josta teki mieli pitää enkä sitä sisäistänyt niinkään. Halusin tietoisesti pitää vaikutteet pieninä, koska tunsin olevani tekemässä jotain omaa. Tämän päälle liimasin vastaantulevia asioita, jotka sopivat käsitykseeni. Vapaa-aikani meni pääasiassa musiikin luontiin yhä intuitiivisemmin.
Yhdellä tapaa voisin sanoa eläneeni vahvistusharhassa, jossa poimin itseäni ja polkuani tukemaan löytämäni pienetkin hyvät asiat (kielteiset järkeistin myönteisiksi). Toisaalta voi miettiä kuinka paljon tämä periaatteessa eroaa tavallisesta vuorovaikutuksesta sisäisen ja ulkoisen maailman kanssa. On helppoa selittää asiat omalta kannaltaan parhaalla tavalla. Voimakas laadullinen piirre todellisuuskäsityksessäni oli kuitenkin kielteisen tunnemaailman välttäminen ja suoranainen välinpitämättömyys sellaisen suhteen eli minulla oli suuria vaikeuksia kokea empatiaa muiden kielteisille tuntemuksille (tulin sellaisissa tilanteissa helposti tunteiltani mykäksi ja vastasin mitä kuuluu vastata, jos jotain).
Lapsesta lähtien olen kokenut jotain mitä voisi kutsua luotetuksi vieraaksi. Kaikki kokemukseni kuvastavat tätä minussa varmasti, ja se on jotain mille olin jo pitkään antanut enemmän ja enemmän tilaa siihen samalla tutustuen. Sen merkityksille yksilönkehityksessäni minulla ei ole ollut selitystä, ja olen toteuttanut polkuani sitä järkeistämättä.
Tunnemaailmani ja kokemani luotettu vieras ovat rinnakkaisia asioita. Kehosta irtautumiset ja astraalikokemukset eivät ole uusia asioita ihmiskunnan historiassa. Henkisen kasvun polkua mihin suuresti samaistuin on kartoitettu tuhansia vuosia. Samalla polku tuki kielteisen tunnemaailmani välttämistä, ja en vielä ymmärtänyt tässä piilevää mielen harhautusta. Tämä liittyi esimerkiksi kieltämääni agressioon ja miten imin kaiken sisääni ja toimin siten avuttomasti, kun minua kohdeltiin huonosti. En siten niinkään elänyt kokonaisesti ihmisenä, vaikka osasin hyvin toimia niin ulkoisesti. Tämä oli toisaalta polkuni kirous ja toisaalta tapahtumien mahdollistaja.
Pohjalla oleva vahva ydin ja iloisuuteni on silti aina ollut minussa. Välinpitämättömyyteni ja absoluuttinen myönteisyyteni näyttäisi olleen tältä pohjalta itselleni luomani työkalu tai katalyytti. Se vei minut loppuun asti. Toki tässä on osallisina monia muitakin. Tässä ajassa ja paikassa minulla on ollut tietyt vanhemmat, läheiset, koulukaverit ja ystäväni eli kaikki, joiden kanssa olen kasvanut ja joilla on ollut suurempi tai pienempi minua muovaava vaikutus miten itseäni olen peilannut. Laajemmin tähän voi lukea mukaan kaiken historian, joka on luonut sen hetkisen ihmistodellisuutemme. Henkisen polkuni näkökulmasta olen ollut tässä mukana virtaviivaistamassa sisäisen ja ulkoisen maailman suhdetta.
Havaitsemani rakenne ja siihen liittyvä symboli oli uusi ja poikkeuksellinen löydös polullani siihen mennessä. Saavuin sen äärelle elämässäni nyt. Tämä ei ole ainutlaatuinen osa ihmisen kokemusta maailmankaikkeudessa tai maailmankaikkeudesta, mutta jotain mitä minä en tiennyt olevan olemassa. Rakenteen tutkiminen oli luonnollisesti mukavan teknistä puuhaa ja koulussa minulla oli käytössä ohjelmisto tekniseen piirtämiseen, millä geometriaa tutkin.
Käyttämäni ohjelma oli tehty tekniseen piirtämiseen, joten kolmiulotteinen kuutio näyttäytyi tasolla isometrisesti eli ilman pakopistettä. Tästä kulmasta katsottuna siitä muodostui kuusikulmainen kuvio. Kaikkien huoneiden erottelun jälkeen niiden jokaisen ääriviivat olivat yhtäaikaa näkyvissä.
Kuvio oli mielestäni sekava ja halusin erottaa sen eri pinnat paremmin. Tämä vuoksi värjäsin tietyt seinämät siitä.
Kuvion pystyi nyt näkemään kahdella tavalla. Joko siinä erotti huoneita toisistaan tai sitten näkyi kukan terälehtien tapainen kuusisakarainen kuvio, joka olisi kuutioon nähden poikittaisessa 45 asteen kulmassa, jotta se voisi näkyä suoraan. Tapahtumassa soittamassani musiikkikokonaisuudessani oli myös ollut kuusi kappaletta. Jaoin sitä omakustanteena ja kukkamainen kuvio oli sen kansikuva.
Koska havaitsemani kuutioavaruus ainakin näennäisesti jatkui äärettömyyteen, aloin samalla tavalla kopioida kuviota vieretysten.
Tunnistin nyt syntyneen kuvion. Sen nimi on elämänkukka. Tämä havainto aiheutti oikeastaan ensimmäisen pienen wow-elämyksen, koska se sitoi kokemani johonkin tunnettuun asiaan tavalla, jota en ennakoinut. Tämän havainnon perusteella, mikäli koko rakennetta tarkasteltaisiin isometrisestä perspektiivistä, voisi sitä kuvata perinteikkäällä elämänkukka-aiheella. En ollut tuolloin sen tarkemmin tutustunut siihen ja kun aloin tutkimaan sitä enemmän huomasin, että kuvio tehdään yleensä sisäkkäisillä ympyröillä. Oma kokemukseni ei sisältänyt ympyröitä vaan kaikki kulmat olivat suoria. Se millä tavalla elämänkukka-aihe asettuu suhteessa kuutioon kuvastaa samalla tiettyä lisäulottuvuutta, jonka näin syntyvän todellisuuteeni.
Samanlaisen rakenteen voi nähdä monen kulttuurin piirissä ja kuvastossa. Puhutaan huoneista ja akselista, joka kuvastaa sielunvaellusta. Hahmoilla on useita kasvoja täsmällisesti neljään suuntaan, puhutaan huoneista tai miten käsiä on useita, mutta onko niillä sama alkuperä? Tälle kuutiolle on esimerkiksi eräs nimi: Metatronin kuutio. Se liittyy arkkienkeli Metatroniin, mikä käsitteenä ulottuu nykyisen Lähi-Idän alueen uskontojen alkulähteille. Toisaalta Brahma kuvataan katsomassa eri ilmansuuntiin yhtäaikaa. Tasasivuisena kuutiona rakenteeseen saa muodostettua erilaisia geometrisia perusobjekteja, minkä vuoksi se olisi eräänlainen kaiken alkulähde. Erilaisia uskonnollisia ja mystisiä kokemuksia voi tulkita tämän rakenteen kautta eri aikalaisten kuvauksena siitä. Ne voivat kuitenkin johtaa harhaan, koska kyseessä on jotain pysyvämpää ja ikuisempaa, kuin mitä kulttuurihistoriallisesti voi havaitsija aina tietyssä ajassa ja paikassa ymmärtää. Inhimillinen totuus on joustava käsite, ja sitä muovaa se miten valitaan helpompia tulkintoja ja vastauksia. Se on ymmärrettävää, mutta sitoo aina yhdenlaiseen todellisuuteen tai tulkintaan. Näitä voi olla vaikea purkaa, jos se tarkoittaa vaikeampaa käsittelyä ja varsinkin kyseenalaistamista. Tulkinta on lopulta väistämättä myös ihmiskeskeinen ja värittynyt havaitsijasta. Tärkeimmäksi nousee oma suhde ja sen käsittely suhteessa todellisuuteen ja totuuteen, kuin että rakentaisi itseään todellisuuden kautta.
On helppoa korottaa kokemuksiaan hakemalla niille hienolta ja ylevältä kuulostavia nimityksiä. Tein sitä alkaessani löytää niitä netistä 90-luvun puolessavälissä: termejä kuten indigo-lapsi tai eläminen tasolla miraculous world; tutustuessani buddhalaisuuden ja hindulaisuuden käsitteisiin asemoin itseni tietenkin sopivilta tuntuviin kohtiin niissä kuvailluilla henkisillä poluilla, vaikka todellista ymmärrystä niistä minulla ei ollut. Niillä ei välttämättä ole tekemistä itse kokemuksen kanssa, kun siihen soveltaa kriittistä ajattelua eli pyrkisi kohti totuutta eikä suurempaa kohinaa tai mystiikkaa sen itsensä vuoksi. Kriittinen ajattelu ei ole kielteistä tai myönteistä vaan totuuden etsintää. Maailmankaikkeuden osana oleva rakenne tai sen osa sellaisenaan vain on. Sen voi väistämättä kuvata matematiikalla ja fysiikalla. Tieteellinen ts. kriittinen ajattelu purkaa mysteereitä, mutta samalla paljastaa salaisuuksia ja tekee niistä käsinkosketeltavia. Mikäli ajattelee, että henkisen polkunsa päämäärä on saavuttaa suurempi yhteys maailmankaikkeuteen ja kanssaolentoihiin, ei se ole ristiriidassa tieteellisen prosessin kanssa.
Kaikilla on oma osansa vastauksesta, mutta vastauksien yhdistäminen vaatii kuuntelemisen taitoa ja pyrkimystä yhteisymmärrykseen – kykyä luopua kontrollista ja antautua.
Puhtaasti subjektiivisesta näkökulmastani voisin uskoa eläväni nyt projektiossa, joka on viimeinen huone ennen eteenpäin siirtymistä. Kaikki maaliskuun 2000 jälkeen tapahtuneet psykedeeliset kokemukset ovat olleet tutkimusmatkoja nyt uudelleen tuntemaani todellisuuteen (viimeiseen huoneeseen), mutta ne eivät enää ole vieneet tilaani samalla lailla eteenpäin ja tuoneet uutta tietoa. Kokemaani en pysty ylittämään. En ole myöskään yrittänyt vaan päinvastoin pienensin psykedeelien käytön lähes huomaamattomaksi siten, että arkitodellisuuden ja kokemani todellisuuden ero oli hiuksenhieno. Katsantokulman muutoksen voi tehdä vähintään mielessään, ja päihteiden käyttöön liittyy monenlaisia epävarmuuksia ja kohinaa. Taustalla oleva rakenne ja ihmiskokemuksen projektio siinä ovat aina olemassa niistä huolimatta.
Kyseessä ei ole mielestäni pyhä kokemus, koska kokemani on olennainen osa ihmisenä olemista. Katsomme ja koemme rakennetta joka päivä siten kuin ihmisinä ja lopulta tajuntoina pystymme maailmankaikkeuteen virittymään sen matemaattisina ja fysikaalisina osina.
Poltin kannabista ennen asunnostani muuttamista maaliskuun lopussa ja näin seinien täyttyvän silmillä uudestaan. En odottanut näin käyvän tai hakenut samaa uudelleen, vaan kyseessä olivat jäähyväiseni asunnolleni. Siinä ei ollut kuitenkaan erityistä tunnetta, vaan pääasiassa koin päihtymisen merkityksettömäksi toiminnaksi. Mikään elämässäni ei enää voisi ylittää kokemaani, koska minun pitäisi samalla tavalla luopua uudestaan (ja uudestaan). Päihtymisen luonne muuttui päämäärättömäksi hedonistiseksi ajanvietteeksi, kun monivuotinen prosessi tuntui olleen käyty loppuun. Aloin paeta työtä, joka minun pitäisi tehdä kokemani prosessoimiseksi.
astraalitaso ekstaasi elämäkerta elämänkukka enneunet henkisyys huumeet kannabis kehosta irtautuminen ketamiini kuolema LSD matka MDMA meditaatio meditointi metatron musiikki near death experience paranormaali piirtäminen psykedeelinen psykedeelit päihteet Salvia Salvia Divinorum transsi tutkimus unihalvaus valokuvaus valveunet