Kirjoitan tässä osiossa joistain havainnoista ja kokemuksista, joilla on yhtymäkohtia kokemaani episodiin ja siihen liittyviin asioihin. Jollain tavalla hetkellinen välähdys elämässäni on vähitellen sädehtinyt uudestaan esiin, ja toisaalta olen johdonmukaisemmin etsiytynyt uudestaan sen äärelle.
1. Tutkimusapulainen
Aloitin siviilipalvelukseni syksyllä 2000 ja sain kesällä pitkän listan potentiaalisista palveluspaikoista. Yritin löytää mieluisaa paikkaa, ja ilokseni huomasin, että moni paikoista liittyi yliopistojen tutkimusohjelmiin. Silmiini osui Sodankylän geofysiikan observatorio, joka tuntui heti omalta. Kuitenkin, kuten tavallista, en heti uskonut sitä ja soitin pariin muuhun paikkaan, jotka eivät sopineet eri syistä. Lopulta SGO oli ainoa jäljellä oleva paikka, ja se osoittautui heti sopivaksi. Siviilipalvelukseni aikana toimin tutkimusapulaisena revontulitutkimuksen parissa, joka vei minut töihin iltaisin ja öisin. Koska siviilipalvelus ei sisältänyt ylimääräisiä korvauksia, nämä tunnit laskettiin ylimääräisiksi vapaiksi, joiden aikana sain ihailla revontulia ja valvoa mittauksia. Tutkimuslaitokset ovat minulle pyhiä paikkoja, ja lopetin päihteiden käytön kokonaan. Tarkoitan pyhyyttä siinä mielessä kuin voimalaitos on pyhä; soveltavaa insinööritaidon ja luonnontieteitä, joilla energioita valjastetaan käyttöön. Vaikka isot kirkot eivät ole koskaan vedonneet minuun, pienet pyhätöt ja jotkin luonnon paikat ovat aina tuntuneet erityisiltä. Insinööritutkintoni auttoi minua pääsemään observatorion tekniikan laboratorioon, ja se oli lopulta ainoa työpaikka, johon sillä avasin oven.
Eräänä kesäyönä huomasin leijuvani oman nukkuvan kehoni yläpuolella. Olin läpikuultava olento, ja näin selvästi henkikehoni ääriviivat. Niiden sisällä kulki sinihehkuisia energiavirtauksia, jotka muodostivat hallitun salamoinnin kaltaisia kuvioita. Kun laitoin kämmeneni yhteen, nämä energiavirtaukset yhdistyivät ja tunsin fyysisen vaikutuksen niiden voimasta. Kokemukseni oli samankaltainen kuin perinteisen amerikan alkuperäisasukkaiden hikimajatilaisuuden jälkeen, kun tuntuu veren virtauksen voimakkuus ja hengityksen ravitseva vaikutus kehossa.
Tuntui hyvältä viettää vuosi luonnon keskellä ja tutustua valoon paremmin. Kauniin sinihämärän kaamoksen päättyessä auringonsäteet alkoivat osua ensin lumisten puiden huippuihin valaisten ne oranssiksi. Sen jälkeen joka päivä oranssi valo laskeutui kohti maata, kunnes yhtenä päivänä maailma oli täyttynyt valosta.
Talvella 2001 kuulin revontulien ääntä. Auringon aktiivisuus oli suunnilleen huipussaan. Meitä oli viisi todistamassa eräänä iltana hyvin elävää ja kirkasta revontulinäytöstä. Se koostui ensin kolmesta rinnakkaisesta vyöstä, jotka yhtäkkiä sulautuivat yhdeksi aivan yläpuolellamme. Siinä vaiheessa aloin kokea ääntä, jota en ollut koskaan ennen kuullut elämässäni.
Se loi oman tilansa pääni sisään. Siinä ei ollut kaikua tai perinteistä tilan tunnetta. Se kuulosti todella kuivalta. Siinä tuntui olevan ääretön määrä ääniä eri kerroksissa. Jokainen kerros oli kuitenkin erotettavissa, ja siinä oli pohjatonta syvyyttä, mutta samalla se tuntui rajoitetulta (omiin aistinkykyihini nähden?).
Sen päälle ja kuulokuvan keskelle tuli erittäin pehmeitä ja syviä ajoittaisia poksahduksia, hieman samaan tapaan kuin painevaihtelut niitä voivat joskus aiheuttaa
Ääni ei juurikaan muuttunut, mutta se ilmestyi ja katosi revontulien intensiteetin mukaan. Ääni loppui, kun yhdistynyt vyö jakautui takaisin kolmeksi. Äänen ominaisuudet eivät muuttuneet, vaikka liikutin päätäni pysty- ja vaakasuuntaan. Kun katsoin välillä muita ei äänen suunta muuttunut.
Äänellä ei ollut akustista laatua, mikä liittyy ilmassa kulkeviin ääniin. Tuntui kuin se olisi toistettu täydellisesti suoraan kuuloelimiin. Se oli erillinen elementti sen paikan äänimaisemasta, ja tämä ero näyttäytyi selvästi verratessani sitä muiden keskustelun ääniin.
En voinut uskoa mitä tapahtui, ja epäröin kertoa ensin muille. Kävi ilmi, että olin ryhmämme ainoa, joka oli kuullut jotain. Olin ryhmästä myös ainoa, joka vielä ei ollut aloittanut saunaoluen juontia. Saunominen oli observatorion väen kesken päivittäistä. SGO:ssa oli meneillään projekti, jossa kerättiin kokemuksia revontulien äänistä, ja raportoin myös omastani. Tein jäljennöksen kokemuksestani myöhemmin samana iltana, ja tämä on nykyaikaisempi versio siitä.
2. Ajasta vapautuminen
Viikonloppuna huomasin miten käsitykseni ajasta on venähtänyt. Ehkä se rohkaistui venytysharjoituksistani. En enää kokenut, että minulla ei olisi mitään tekemistä tai tylsää. Katselin pilvien muodonmuutoksia taivaalla, puista putoilevia syksyn lehtiä, parvekkeelle mobileiksi ripustettujen henkareiden liikehdintää tuulessa ja niistä heijastuvia valonvälkkeitä huoneen seinillä.
Päiväkirjamerkintä syyskuulta 2003
Kirjoitin oheisen merkinnän ensimmäisenä kuukautena muutettuani Killinkoskelle parinkymmenen kilometrin päähän Pirkanmaan ammattikorkeakoulun Virtain yksiköstä, johon olin päässyt opiskelemaan digitaalista ääntä ja musiikin tuotantoa. Asuntoni sijaitsi kyläkoulun asuinsiivessä, ja se oli ensimmäinen missä minulla oli oma parveke. Minulla oli opintojen alussa paljon vapaata aikaa, koska aiemmat ammattikorkeakouluopintoni luettiin hyväksi uusien amk-opintojen peruskursseille. Parvekkeelta ja ikkunoista avautui näkymä ympäröivään luontoon ja sen muuttuvaan valoon; kontrasti oli suuri aiempaan asuntooni Lahden ydinkeskustassa ja levottomuudesta. Äänimaisemana oli täydellinen hiljaisuus, ja öisin pystyi joinain aikoina huomaamaan miten siihen liittyi mukaan vain patterin hiljainen kohina. Näkymistä ilahtuneena vietin paljon aikaa parvekkeella seuraamassa päivien kulkua.
Yhtenä päivänä jokin liikahti, ja irtauduin keinotekoisesta aikakäsityksestä. Samaistuin luonnon rytmeihin eri mittakaavoissa – vuodenajat, pilvet, valon loputon leikki. Sillä hetkellä lopetin ajassa elämisen ja koin yhdenlaisen vapautumisen tunteen. Tämä jatkui jonkin aikaa varsin voimallisena. Esimerkiksi jokin aika sen jälkeen odottaessani bussia Tampereen linja-autoasemalla hakeuduin penkkiriville, joka osoitti kohti betoniseinää, ja katselin sitä kolmisen tuntia tuntematta oloani lainkaan tylsäksi. Sen sijaan koin miten aiemmin merkityksetön toiminta oli uudella tavalla täyteläistä (Myös rakennuksilla ja vastaavilla on oma rytminsä, kun ne vähitellen hajoavat tomuksi). Minulle oli avautunut uusi mielen työkalu ja avain, ja olin oppinut toisenlaisen tavan havaita maailmankaikkeutta sekä tehnyt askeleen kohti syvempää mielenrauhaa.
3. Ihmistodellisuudesta vapautuminen
Tuntuu kuin olisin tajunnut jotain käsittämättömän olennaista. Näen ja ymmärrän mielessäni pysyvänä konstruktiona sen kaiken, mitä tämä maailma on ja miten siihen on tultu. Kuinka olemme kaikki tehneet itsellemme tämän harhan, joka kuvaa sitä maailmaa, jota olemme ja jonka läpi joudumme toimimaan. Tämän ajatuksen valtavuus ja siltikin sen käsitettävyys samanaikaisesti vastaa jotain tunnetta, johon ei ole sanoja. Ihmiskunnan monimuotoisuus ja sen suhde siihen todellisuuteen, jonka olemme luoneet itsellemme ja jota uudistamme toisillemme jokainen hetki.
Päiväkirjamerkintä 18.2.2007
Tätä havaintoa on hankala kuvailla, mutta sillä hetkellä koko sen hetkinen inhimillinen todellisuus sellaisena kuin se on itsellemme rakennettu ihmiskunnan historian alusta lähtien muuttui yhdeksi monista mahdollisista. Monia asioita ohjaavat toki ihmisen kehon ja sen osien mittasuhteet ja toisaalta isommissa rakenteissa materiaalifysiikka; esteettisessä mielessä se miten aistimme maailmankaikkeutta ja valon ja hiukkasten värähtelytiloja. Irtauduin tästä ja näin kaiken ympärilläni erilaisesta kulmasta, missä olin paikalla vieraana. Minusta lopullisesti poistui eräänlainen ahdistus rajallisuudesta, joka liittyy vapaan mielen manifestointiin ajassa ja tilassa sen hetkisin kyvyin ja resurssein. Se on aina jonkinlainen approksimaatio.
se tuli minuun pari päivää ennen syntymäpäivääni, eikä tarvinnut minkäänlaista kemiallisti katalyyttiä, paitsi kenties se oli aamupuuro. selitys kaipaa henkilökohtaista läsnäoloa. mielenkiintoisesti äiti soitti syntymäpäivänäni ja kysyi tunnenko oloni nyt jotenkin erilaiseksi.. elin silloin tunteessa vielä mukaan hyvin vahvasti, mutta en kuitenkaan uskaltanut sanoa suoraan.. höpisin jotain että enpä oikeastaan.. äiti sanoi:”ajattelin että olisit ehkä valaistunut”. Taisin sanoa että en ihan, mutta toisaalta hän ei liene asiassa ihan oikeassakaan, mutta toisaalta hyvin lähellä samankaltaisen käsitemaailman piirissä liikutaan.
se on tavallaan kaikkein lähtökohtaisin fakta ja itsestäänselvyys, mutta olen sisäistänyt sen itseeni erittäin olennaisella tavalla opittuna kuin uutena.. minulla on ymmärrys siitä mikä on inhimillinen todellisuus. kyseessä on tajuaminen siitä mitä kokemamme elämä on. tämä tajuaminen on vapauttanut minut inhimillisistä ongelmista, ja sitä kautta on helposti ymmärrettävää miten astraaliopiskelu on tullut mukaan olemassaolooni, koska sille on tullut tilaa. yhä enemmän seuraan tapahtumia kuin olen niihin vaikuttamassa, vaikka toisaalta toimintani on edellytys asioiden toteutumiselle, mikä on mielenkiintoinen epäparadoksi.
Tunnen olevani syntynyt, ihminen ulkoisesti ja toiminnoiltaan, ja sisältä ydinitseni ja aidosti tietävä, mikä on inhmillinen kokemus, ja mikä on tuleva osani, jolle antaudun. Luultavasti rakentaisin katedraalin, jos osaisin.
Ote silloiseen mielentilaani sähköpostista A:lle 2007
Olin ajatellut miten maailmassa on jotain pielessä tai miten siihen liittyy jokin salainen osa, ja tämä havainto vapautti minut tästä kokonaan. Olin elänyt mieleni luomassa ja toisaalta kaikkein toisilleen ylläpitämässä yhdenlaisessa todellisuudessa, missä olin lukittautunut rajalliseen käsitykseen. Nyt inhimilliset ongelmat eivät vaivanneet minua enkä kokenut olevani osa kenenkään hierarkista tai muuta valtajärjestelmää. Näin kaiken tällaisen mielen vankilana, jossa moni elää koko elämänsä pitäen sitä täysin totena ja ainoana tapana toimia. Tunne oli samankaltainen kuin mitä olin kokenut lukion ja 12-vuotisen koulujakson jälkeen. Vaikka havainto on tavallaan yksinkertainen, koin sen nyt fyysisenä tunteenakin ja kevenin hieman. Kyseessä oli perustavaa laatua oleva havainto, joka muutti ja vapautti näkökulmani pysyvästi. Kaikki inhimillinen toiminta muuttui monella tapaa absurdiksi, mutta myös olennaiseksi siltä osin, kuin sen voi omalla polullaan jokainen itselleen tehdä ja muita auttaa siinä.
4. Kehoon syntyminen
Opiskelujen loppupuolella vuoden 2007 alussa olin saanut kaikki tarvittavat opinnot valmiiksi puolisen vuotta ennen koulun päättymistä ja vietin useita kuukausia tilassa, missä tekemiseni rytmi syntyi pelkästään omista toimistani. Aloin kirjoittamaan päättötyötäni ja päätin tehdä sitä kaksi tuntia joka päivä. Kirjoittaminen kesti vähän päälle kuukauden, ja joka päivä istuin koneeni edessä lattialla jalkojeni päällä Zen-meditaatiosennossa vähintään kaksi tuntia paikoillani. Kun tätä oli toistunut jonkin aikaa aloin näkemään asuntoni samalla tavalla kuin aiemmin Lahdessa opiskelijaravintolan. Ympäristöni tuntui olevan hyvin kevyt: aivan kuin pieni henkäys saisi kaiken liikahtamaan. Poistuin kotoani harvoin, ja usein en välttämättä puhunut viikon aikana muuta kuin kaupassa käydessä tervehdin ja kiitin.
Kun olin elänyt näin jonkin aikaa aloin tuntemaan miten en ole kodissani yksin. Koin eläväni siellä nyt itseni kanssa. Vähitellen kohtasin itseni ja tutustuin minuun. Tulin sinuiksi itseni kanssa ja hyväksyin kaiken. Tähän vaiheeseen kului ainakin muutama viikko. Kirjoitustyö oli tässä katalyytti, koska koko prosessi kesti vähintään sen ajan.
Tuntemukseni maailman keveydestä (tai painottomuudesta oikeastaan ja miten tämä ajatus kasvoi minussa) alkoi antamaan tilaa jollekin uudelle, kun ajatukset itsestäni liukenivat päivä kerrallaan. Eräänä päivänä aloin tuntemaan sisälläni uuden tuntemuksen, mutta siinä samalla oli myös jotain tuttua. Koin tunteen ensimmäiseksi vatsani seudulla sisälläni. Uudenlainen keveys tuntui kasvavan minussa, ja se tuntui silkkiseltä tai satiiniselta. Koin sen yhdellä tapaa säteilevänä, mutta selvästi valoisana. Sädehdintä ei ollut kirkasta, mutta se koostui äärettömän monesta valopisteestä tai sellaisten rajattomasta kimpusta. Tämä tuntemus kasvoi päivittäin.
Tunne kasvoi vähitellen koko kehooni ja tunsin kuin painaisin vähemmän. Tunne täytti kehoani selvästi ja tähän meni taas pari viikkoa. Se tuntui samalta kuin unessa kokisi olevansa kehossaan ilman fyysistä ulottuvuutta, tai miltä kehosta poistumisen jälkeen tuntuu. Lopulta tuntemus saavutti sormenpääni ja kehoni ääriviivat, ja tunsin sen olevan valmis. Pohdin tai toisaalta asetin kysymyksen, että mitä tämä kehoni täyttänyt tuntemus haluaa. Tunsin vastauksena, että olla vain olemassa. Olen aina elänyt hyvin ajatuksettomassa ja hiljaisessa tilassa, ja nyt samaistuttuani tunteeseen ei ollut enää mitään kuin täyteläinen olemassaolo. Kirjoitustyöni valmistuttua tai vähän sen jälkeen kuitenkin lyhyessä ajassa tunne alkoi laantumaan, ja ensimmäisen parisuhteeni myötä kaksi vuotta tästä matkani ihmisyyteen alkoi.
Aloitin vuoden 2000 jälkeen keskittymään pääasiassa musiikin luomiseen improvisaation avulla live-esityksissä. Tämä esitys vuodelta 2009 kuvastaa parhaiten tässä kappaleessa esitettyä mielentilaani: https://sarana.bandcamp.com/track/pohja / https://archive.org/details/srn2009-03-13
Tämä kokemus päätti nelivuotisen jaksoni Killinkoskella, ja koin sen olevan lopulta se miksi olin muuttanut sinne. Jakso päättyi jälleen jonkinlaisen kehityskulun taitekohtaan samalla tavalla, kuin oli käynyt Lahden Mukkulassa asuessani 1996 – 2000.
astraalitaso ekstaasi elämäkerta elämänkukka enneunet henkisyys huumeet kannabis kehosta irtautuminen ketamiini kuolema LSD matka MDMA meditaatio meditointi metatron musiikki near death experience paranormaali piirtäminen psykedeelinen psykedeelit päihteet Salvia Salvia Divinorum transsi tutkimus unihalvaus valokuvaus valveunet