En kannusta ketään kokeilemaan mitään päihteitä. Ne eivät anna vastauksia. Psykedeelit ja vastaavat mieleen ja välittäjäaineisiin vaikuttavat luonnollisetkaan yhdisteet eivät täytä perustarpeita – tunteita eikä ravintoa, vaikka ne huijaavat aivokemian myötä näin kokemaan. Jos on alunperinkin tyhjä olo, niin käytön jälkeen ja sen aikana on myös tyhjä olo. On parempi kysyä mistä olo on syntynyt ja kohdata se. Rehellisyys on kaiken avain, ja lähtökohtaisesti sitä pitää työstää itsensä kanssa. Toisaalta tuntemistamme kovemmista päihteistä monia käytetään joka päivä hoitotyössä. Lääkekäytössä psykedeeleillä ja MDMA:lla on oma sijansa, jossa ne voivat olla paras lääke joissain tapauksissa. Ei voi kuitenkaan sanoa, että joku paranisi LSD:llä tai ayahuasca-seremoniassakaan. Sellaisenaan niistä ei ole apua vaan ne yhdistetään hoitoprosessiin, jossa ne toimivat katalyyttina. Prosessissa osallisina ovat hoitaja ja hoidettava, joilla on yhteinen intentio. Rituaalista voi muodostua lopulta kulissi, kun sitä jatkaa sen itsensä vuoksi. Kaikkeen on avain jokainen itse, ja joskus tulee aika siirtyä eteenpäin kasvun polulla.
Haluan korostaa, että kertomani ei ole resepti vastaavalle kokemukselle. Jos elämä koostuu pippelikuvien lähettämisestä ilman lupaa tuntemattomille, muiden nälvimisestä tai itsekkäästä hyväksikäytöstä, mikään ei muutu, ellei anna mahdollisuutta kasvulle ihmisenä tai kykene siihen. Kaikkien ei tarvitse kyetä, mutta on hyvä yrittää olla tietoinen siitä ja miettiä miten saattaa vahingoittaa muita käytöksellään. Psykedeelit voivat saada joistakin ihmisistä tuntumaan siltä, että on kiva olla itsekäs ja julma, kun ne voivat vahvistaa vääriä käsityksiä itsestään ja muista. Ihmiskunta ei muutu automaattisesti, kuin salama iskisi kirkkaalta taivaalta. Mahdollisuus kasvuun on olemassa. Muiden auttaminen siinä on järkevää itsensä selviytymisen kannalta. Kukaan ei omista kasvuprosessia, vaan se on prosessi, jossa voi tukea toista ja oppia jotain itsekin. Jos ei ole valmis muuttumaan ja luopumaan siitä, mitä on kenties pitänyt itsenään koko elämänsä siihen asti, mitään ei tapahdu. Onneksi askeleiden ei tarvitse olla näin isoja, vaan niitä voi ottaa pikku hiljaa. Kirjoittamani ja ratkaisuni kuvastavat minua. Kaikilla on oma polkunsa.
Monille ihmisille henkiset pohdinnat ovat turhia ja abstrakteja. Olen skeptikko, vaikkakin samalla pidän kaikkea mahdollisena. Olen ihminen, joka ei usko ennen kuin kokee. Nyt olen kokenut jotain, mutta kuinka totta se on. Kokemastani en ole kuitenkaan yksin.
Ymmärrän, että kirjoituksillani ei ole merkitystä kaikille, vaan pääasiassa niille, jotka ovat kiinnostuneita tällaisista aiheista. Mielenrauhansa voi löytää eri asioista. Näkökulmani ja kokemani on juontunut turvallisesta elämästä. Henkinen polku jää usein vähemmälle huomiolle ihmisten pyrkiessä selviytymään ja varmistaakseen elämän jatkumisen. Taistelukentällä ei ihailla taideteoksia. Yleiset psykedeeliset oivallukset ovat lopulta itsestäänselvyyksiä, mutta ne on voitu unohtaa monista syistä (yhteiskunnat ts. sen jäsenet eivät välttämättä riittävästi tue ihmisenä kasvamista ja olemista). Monelle ne ovat luonnollisia tapoja toimia, ja lopulta kyse on yleisistä inhimillisistä oivalluksista.
Tunnen olevani sanansaattaja ja yksi totuuden osa, kuten kaikki muutkin, uskon, mutta monella tavoin tämä on estynyt, koska vapautumiseen johtava toiminta on hankalaa tai tehty hankalaksi arjessa ja inhimillisen todellisuuden puitteissa. Henkinen kasvu on hidasta. Toisaalta, kärsimyksen vähentämisen pitäisi olla kaikkien selvästi tiedossa oleva ohjaava tekijä.
Jos tavoitteena on vähentää päihteiden käyttöä ja siihen liittyviä haittoja, paras tapa on toimia oikein ja kunnioittavasti muita ihmisiä kohtaan alusta asti ja vahvistaa tällaista käytöstä ympärillään. Jyrkät asenteet – ensijaisesti itseään kohtaan – ruokkivat ongelmia. Se ei tarkoita, ettei meidän tulisi vaatia itseltämme ja muilta ihmisyyttä.
Ei ole olemassa myyttistä tai maagista tasoa vaan kaikki on osa maailmankaikkeutta. Mikäli tapahtumat sijaitsevat päässäni – unet, mielikuvitus tai ajatukset – ovat ne silti osa maailmankaikkeutta. Teknologiset keinot mitata tällaista ovat puutteelliset. Fyysikko ja nobelisti Roger Penrose on sanonut samaa pohdinnoissaan kvanttitietoisuudesta. Tiede ei rajoitu siihen, että mitataan vain näkyvää, kun halutaan saada kuva kokonaisuudesta. Tämä on perusasia liittyen jo moneen muuhun ilmiöön. Mieli on avaruutena vielä pitkälti tutkimaton. Viestit sieltä tulevat pääasiassa anekdootteina tai subjektiivisesti värittyneinä sekä erilaisina teoksina, mikäli joku toteuttaa mitä täsmälleen päässään näkee tai tuntee hyväksi tehdä.
Opitut ja itse luodut rajoitteet estävät asioiden kokemista. Järki on tärkeä osa tämän ymmärtämisessä. Ilman järjen mukanaoloa henkinen tie on vajaa. Ratkaisu on järjen ulottaminen asioihin, jonka puitteissa sitä voi olla aluksi hankalampi hyväksyä. Jos henkinen työ ei kestä tieteellistä tarkastelua tai kriittistä ajattelua, sen perusta ei ole kestävä. On parempi esittää kysymyksiä, jotka tekevät perustasta vahvemman, sillä selityksen löytäminen ei vähennä sen arvoa. Jos joku vastustaa tieteellistä tarkastelua ja pitää kiinni kuvitelmastaan, jota testaaminen voisi uhata, se saattaa olla merkki pinnallisesta henkisyydestä tai jaetusta harhasta. Tavoitteena tulisi kuitenkin olla löytää jotain todellista, mikä luo kestävämmän perustan ja auttaa näkemään asiat selvemmin.
Voi myös kysyä onko lopulta kyse henkisestä matkasta, kun se on matka maailmankaikkeuden matemaattis-fysikaalisissa ominaisuuksissa, jotka ovat konkreettisesti olemassa. Asioita ei ylläpidä tyhjyys. Mieli-aine -erottelu johtaa itsessään harhaan ja luo tarpeettoman jakolinjan ja ansan itsekkäälle toiminnalle. Se miten tällä kuvitteellisella janalla liikkuu on jokaiselle yksilöllistä, eikä kukaan ole eri arvoinen sen suhteen. Lopulta tärkeintä on oikea tieto. Kaiken henkisen tiedon pitäisi olla lähtökohtaisesti ilmaista ja saavutettavissa, koska se on meissä kaikissa, ja jokainen on sen kuva omalla ainutlaatuisella tavallaan. Miten siis kukaan voi omistaa osan toisesta? Ironisesti, olemme kaikki ihmisenä olemisen uhreja. Toisaalta olemme sen toteuttajia. Ellei meillä ole halua saavuttaa vapautta ja kehittää ihmisyyttämme (ja tukea sitä muissa), mikä meistä lopulta tulee?
Janne
Guadeloupe
janne () absolutio fi / IG / SoundCloud
Joskus 2000-luvun alkupuolella asetin elämälleni kolme tavoitetta: oppia astraalimatkustamaan, saada itsensä lootusasentoon sekä oppia soittamaan poikkihuilua. Olen nyt alkanut uudestaan harjoittamaan kehosta irtautumista ja astraalimatkustusta, mutta tällä kertaa seuraten ja tutkien Gateway-ohjelmaa. Gateway vie kokemisen niin pitkälle, että astraalimaailmassa voi tavata myös muita. En tiedä onko tämä totta vai ei. Vähimmillään tulee maattua riippumatossa noin puolisen tuntia kerrallaan kuunnellen mielenkiintoisia ääniä ja ystävällistä sekä rauhallista puhetta.
Toistaiseksi tällaisen jälkeen on ollut levollinen ja hieman keveämpi olo, ja olen tässä vasta alkumatkalla ja haluan oppia lisää.
Tällä hetkellä elän paratiisimaista unelmaa Karibialla, jonne olen päättänyt pysähtyä pidemmäksi aikaa freelancer-työni mahdollistamassa nomadielämässäni, minkä aloitin 2022. Oppimatkani ihmisyydessä jatkuu. Paikallisten kavereiden kanssa meillä on tekno-metalli-bändi. Astraalimatkustamisen lisäksi tarkoituksenani on tutustua myös purjelautailuun.
astraalitaso ekstaasi elämäkerta elämänkukka enneunet henkisyys huumeet kannabis kehosta irtautuminen ketamiini kuolema LSD matka MDMA meditaatio meditointi metatron musiikki near death experience paranormaali piirtäminen psykedeelinen psykedeelit päihteet Salvia Salvia Divinorum transsi tutkimus unihalvaus valokuvaus valveunet